Humanitaarinen apu lievittää akuuttia hätää

 

Avustustarvikkeiden jakoa Syyrian maanjäristyksen uhreille. Kuva: KUA/pressipankki, Finnish Church Aid Ward Nassan Agha

―

Luonnonmullistusten ja sotien aiheuttamissa hätätilanteissa humanitaarinen apu turvaa ihmisille riittävän ravinnon, välttämättömät perustarvikkeet ja terveydenhoidon, puhtaan veden ja majoituksen. Merkittävä osa Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun ohjelmista keskittyy pakolaisten ja maiden sisällä siirtyneiden ihmisten tukemiseen.

Kansainvälisten humanitaarisen avun periaatteiden mukaisesti jokaisella ihmisellä on oikeus saada apua riippumatta etnisestä taustasta, uskonnosta tai kansallisuudesta. Humanitaarinen apu kunnioittaa paikallista kulttuuria ja tapoja, ja työtä tehdään yhdessä paikallisten ihmisten kanssa.

Kirkon Ulkomaanapu on ensimmäisenä suomalainen järjestö, jolla on myönnetty humanitaarinen laatustandardi CHS-sertifiointi. Kirkon Ulkomaanapu on myös kirkollisten järjestöjen humanitaarisen avun keskeisen koordinoijan ACT-allianssin perustajajäsen. Lähde ja lisätietoja Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisesta työstä tästä.

Agapisti-säätiö on tukenut Kirkon Ulkomaanavun katastrofityötä yhteistyösopimuksen mukaisesti vuosittain vuodesta 2010 lähtien. Agapisti-säätiö on solminut vuonna 2025 Kirkon Ulkomaanavun kanssa sulautumissuunnitelmaa koskevan sopimuksen ja suunnitelman täytäntöönpano on hyväksytty PRH:ssa 16.6.2026. Sulautumisen täytäntööpanopäätöksellä Agapisti-säätiö lakkasi. Ulkomaanavun taseeseen perustettiin Agapisti-säätiöstä siirtyvillä varoilla Agapisti-rahasto, josta rahoitetaan jatkossa myös humanitaarista apua.

Osallistu sinäkin Kirkon Ulkomaanavun katastrofikeräyksiin suoraan Kirkon Ulkomaanavun sivulta!

 

Kuva: Kua jakoi Aleppon kaupungissa avustustarvikkeita, kuten lämpimiä vaatteita ja naisten hygieniapaikkauksia 28.2.2023. Kuva on Kirkon Ulkomaanavun pressipankista. Finnish Church Aid Ward Nassan Agha