Agapisti-säätiön kuulumisia

Säätiöissä eletään tällä hetkellä tilinpäätöksen valmisteluaikaa. Monikaan ei varmaan innostu tilinpäätöksen valmistelusta. Vähän paperinmakuiselta hommaltahan se vaikuttaa.

Kuva: Unsplash.com

Tilinpäätös kertoo kuitenkin melkoisen hyvin siitä, miten meillä on jatkossa varaa tukea yhteistyökumppaneitamme osin tai kokonaan rahoittamissamme hankkeissa. Seuraamme kolmen vuoden välein sitä, miten varallisuutemme kehittyy. Mikäli kolmen vuoden ajanjaksolla tuottoa kertyy joko laskennallisena tuottona tai tilille liian vähän, joudumme vähentämään säätiön myöntämiä avustuksia. Tai ainakaan niitä ei pystytä lisäämään. Onneksi tähän mennessä kolmeen vuoteen on aina sisältynyt huonojen tai keskimääräisten sijoitusvuosien lisäksi myös hyviä sijoitusvuosia.

Säätiön tilinpäätökseen kuuluu säätiölain määräämänä osana myös toimintakertomus, oli säätiö sitten suuri tai pieni. Toimintakertomus ei olekaan ihan läpihuutojuttu. Viime viikolla osallistuin säätiömme puheenjohtajana Säätiöt ja Rahastot ry:n kahden tunnin koulutukseen pelkästään tästä toimintakertomuksesta. Asiantuntijana toimi asianajaja Oili Kela, jonka leipälaji säätiölaki ja toimintakertomus on. Power Pointissa oli melkein sata sivua, joten perässäpysymistä oli. Vaikka kuinka olen tarkkana yrittänyt olla, sieltä tuli monta hoksautusta seuraavaan toimintakertomuksen kirjoittamiseen. Säätiöiden valvojana toimiva Patentti- ja rekisterihallitus ei ole onneksi ainakaan vielä meille hoksautellut toimintakertomuksesta tai mistään muustakaan. Koulutuksessa epäilys heräsi, että olemme ehkä kirjoitelleet toimintakertomukseen vähän liiankin paljon avoimuuden hengessä asioita. Joten ei muuta kuin punakynä heilumaan kun seuraavan kerran toimintakertomusluonnos on edessä.

Tilinpäätösluonnos valmistunee Agapisti-säätiön kirjanpitäjältä vasta maaliskuun alkupuolella, joten kiire ei ole vielä näihin hommiin.

Nimittäin: tärkeintä on nyt saada Agapisti-säätiön uudet nettisivut toimimaan. Projektissa on ollut sekä teknisiä että nk. ryhdynnällisiä ongelmia kovin pitkään. Toivottavasti tämä uusi alusta toimii paremmin kuin aiempi ja tänne saadaan säännöllisesti myös jotain uutta ja ajankohtaista. Joten ollaan kuulolla!